Kasvisruoat

Kasvisruoat · 22. June 2025
Pese, kuivaa ja lohko perunat kulhoon. Pilko uutta sipulia ja muutama kirsikkatomaatti joukkoon. Mauta mustapippurilla, suolalla ja oliiviöljyllä. Lisää tuoreita yrttejä mm. basilika ja timjami. Sekoita ja anna maustua n. 1 tunti. Levitä sitten uunipellilleleivinpaperin päälle. Paista 225 asteessa uunin yläosassa rapsakoiksi, n. 30 min.
Kasvisruoat · 18. April 2025
Keitä kukkakaali, parsakaali, kesäkurpitsa ja porkkanat kattilassa n. 10-15 min.
Kasvisruoat · 27. November 2024
Kuori ja keitä suolattomassa vedessä 2,5 kg hyvin soseutuvan lajikkeen perunoita.
Kasvisruoat · 12. October 2024
Paista sieniä pannulla ensin, että saat nestettä vähemmäksi ja jäähdytä. Silppua 1 litra suppilovahveroita ja 2-3 kevätsipulin vartta pieniksi paloiksi. Sekoita joukkoon 100-150 g ranskankermaa tai kermaviiliä. Lisää joukkoon suolaa ja mustapippuria maun mukaan. Annamaustua jääkapissa ennen tarjoilua.
Kasvisruoat · 11. October 2024
Kuutioi 4 perunaa ja 2-3 porkkanaa. Laita ne uunivuokaan. Kaada sekaan 2 tl öljyä, 1/2 tl suolaa ja 1/2 mustapippuria. Sekoita ja paahda 200-asteisessa uunissa n. 10 minuuttia.
Kasvisruoat · 05. September 2024
Lohko omenat kuorineen. Poista siemenkota.
Kasvisruoat · 27. July 2024
Raasta 500 g kesäkurpitsaa ja purista liiat vedet pois.
Kasvisruoat · 26. May 2024
Kerää puhtaalta alueelta nuoria nokkosen versoja n. 5 l. Liota niitä muutama minuutti kylmässä vedessä, että pikkueläimet ja roskat nousee pintaan.
Kasvisruoat · 22. March 2024
Keitä 750 g kokojyväpastaa ohjeen mukaan.
Kasvisruoat · 02. February 2024
Paista 2 pkt tofua pannulla.

Show more