Suolaa peratut muikut karkealla suolalla n. 1/2 tuntia ennen savustusta. Huuhdo ja kuivaa ennen paistoritilälle siirtoa. Lisää sitruunaviipaleet vielä kalojen päälle.
Keitä tuoretta pinaattia(200g) pari minuuttia vedessä. Pakastepinaattia (150g) ei tarvitse keittää. Siivilöi pinaatti, purista liiat vedet pois ja hienonna veitsellä.
Kuivaa ja suolaa kevyesti ahvenfileet
Pilko 1 sipuli, 2 porkkaa, 700 g perunoita ja 700 g kuhafilettä paloiksi.
Keitä sinisimpukoita muutama hetki kiehuvassa vedessä. Nostele avautuneet simpukat lautaselle sitä mukaa.
Mausta kuhafileet suolalla ja mustapippurilla
Hienonna 2-3 valkosipulia. Levitä 2 rkl laakean vuoan pohjalle oliiviöljyä. Laita vuokaan valkosipulit, 400 g spagettia kokonaisena ja pitkittäin. Ripottele 1 tl suolaa ja rouhi 1 tl mustapippuria. Lisää päälleluonnonkalasäilyke 1 prk (120 g), 1 dl siemenettömiä oliiveja, 1 tl sokeria, 1 rkl balsamicoa, 1 prk (400 g) tomaattimurskaa ja huudo purkki vielä 6 dl vettä ja lisää se vuokaan. Sekoita kevyesti, että neste menee spagettien väliin. Paista 200 asteisessa uunissa n. 20...
Paista kokonaiset pannusiiat voi-kasvisöljyseoksessa kullanruskeiksi. Lisäsin tähän pakastamiani sitruunatimjaminoksia. Rosmariinin tuoreet oksat käy varsin hyvin myös.
Sekoita 3 rkl hunajaa, 1 rkl soijakastiketta, 1/4 tl chilihiutaleita, 1 tl tuoretta raastettua inkivääriä ja 2-3 hienonnettua valkosipulinkynttä keskenään kulhossa ja siirrä se syrjään.
Silppua 1 kesäsipuli ja puoli nippua tilliä kulhoon. Lisää 2 rkl Creme Fraichea ja 2 rkl Creme Bonjouria (valkosipuli). Rouhi mustapippua, purista 2 rkl sitruunamehua ja lisää 180 g kuorittuja, sulatettuja ja huuhdottujakatkarapuja. Suolaa voit lisätä oman maun mukaan. Kääntele seos hyvin ja tarjoile joko pannulla tai leivänpaahtimessa paahdettujen leipien päällä.